Mentori Kaisa Rönkkö: ”Mentorointi laittoi minut testaamaan omia uraunelmiani”

Mentori Kaisa Rönkkö: ”Mentorointi laittoi minut testaamaan omia uraunelmiani”

Noora Nietosvuori​, 26, on ammattikorkeakoulu Metropoliasta toukokuussa 2018 valmistunut viulisti. Viulua koko ikänsä soittanut Noora oli ison päätöksen edessä keväällä 2018. Olisi aika tehdä valinta, lähteäkö orkesterimuusikoksi vai opettajaksi. Kumpikaan tie ei olisi helppo.

Kaisa Rönkkö, 41,​ on entinen Suomen Kansallisoopperan ja -baletin orkesteripäällikkö ja nykyinen Music Finlandin toiminnanjohtaja.​ Ammattipianisti ja musiikkipedagogi teki viisitoista vuotta sitten rohkean valinnan, kun hän päätti suunnata uraansa kulttuurialan hallinnolliselle puolelle – helpoin uravalnta ei ollut sekään.

Kaisan ja Nooran tiet kohtasivat keväällä 2018 Suomen Mentorien mentoriohjelmassa, kun heistä tuli mentori-aktoripari. ”Hain ohjelmaan mentoriksi, sillä halusin jakaa eteenpäin pitkän uran aikana karttunutta asiantuntemusta, tietoja ja taitoja. Oli hämmästyttävää huomata, miten s​amanlaisia pohdintoja olemme samanikäisinä käyneet läpi​”, Kaisa kertoo.

Noora oli tiennyt, ettei mentoriohjelman kautta aina löydy samalla alalla olevaa mentoria. ”Muusikkona en varsinkaan osannut sitä odottaa. Kaisan valinta ja niin yhteensopiva tausta oli positiivinen yllätys!”, hän sanoo.

Noora asetti tavoitteen: ammatillisen suunnan kirkastaminen ja työpaikka

Mentoriohjelman alussa aktori määrittelee tavoitteen, jonka hän haluaa saavuttaa mentorointiprosessin aikana. Noora asetti kaksi tavoitetta: tehdä päätös kahden erilaisen urapolun väliltä ja saavuttaa suunnitelman mukainen työpaikka. Tapaamiset suunniteltiin tavoitteen mukaisesti. Kaisa kävi Nooran kanssa läpi opettajan ja muusikon urapolkuja, koesoittoprosesseja, niihin valmistautumista ja ylipäätään valmensi häntä päätöksentekoprosessiin. Lopulta Noora päätyi siihen, että lähtee kohti opettajan polkua – ja sai toukokuussa vakituisen viran viulunsoiton opettajana.

Mentorointi on yllättänyt molemmat – yllättävillä tavoilla!

Kaisa ja Noora kokevat, että mentorointi on aika lailla yllättänyt heidät molemmat. ”En olisi osannut odottaa, miten paljon perspektiiviä ja näkökulmia olen saanut Kaisalta omiin valintoihini. Sain rohkeutta tehdä omannäköisiä ratkaisuja ja ymmärsin, että päätöksenteon jälkeen on tärkeä lähteä kulkemaan rohkeasti oma päätöstä kohti. Mitään ainutkertaista ei saa, jos on vain oman mukavuusalueensa sisällä”, Noora sanoo.

Kaisa päätyi myös itse vaihtamaan työpaikkaa loppukeväästä ja aloitti Music Finlandin toiminnanjohtajana toukokuussa. ”Oli kiinnostavaa huomata, että ne asiat, joita olin Nooralle korostanut – omannäköiset ratkaisut ja mukavuusalueelta poistuminen – saivat luontevaa jatkoa myös omassa elämässäni”, Kaisa sanoo.

Lähes 90% Suomen Mentorien mentoriohjelman mentoreista haluaisi lähteä uudelleen mentoreiksi. Samaan tulokseen päätyi myös Kaisa. ”Kokemus on ollut valtavan palkitseva ja Nooran onnistumisesta sai itselleen valtavan suuren hyvän olon tunteen. Mentorointi laittoi myös minut testaamaan omia uraunelmiani”, Kaisa kertoo.

Kaisan ja Nooran neuvot työuraa aloittaville nuorille:

Kaisan vinkit:

  1. Aitous on kaiken perusta – työelämässä ja vapaa-ajalla. Uskalla olla aito oma itsesi.
  2. Uskalla priorisoida ja myös luopua. Oman unelman eteen on oikeasti tehtävä töitä – et voi saavuttaa haluamaasi multitaskaamalla. Valitse, mihin haluat keskittyä.
  3. Ota vastuu omasta elämästäsi ja opiskele itsesi johtamista. Sinä olet oman elämäsi puikoissa, ei kukaan muu!

Nooran vinkit:

  1. On ihan ok miettiä asioita rauhassa valmistumisen aikana ja hakea omaa suuntaa. Anna muutokselle aikaa.
  2. Ei kannata sanoa heti ei, vaan antaa joskus oudoiltakin tuntuville asioille mahdollisuus – monesta kokemuksesta oppii tärkeitä taitoja.
  3. Hae sellaisiakin työpaikkoja, jotka saattavat ensin vaikuttaa siltä, että ne ovat ulottumattomissasi. Työnhakuprosessissa opit itsestäsi, haastatteluprosesseista ja siitä, minkälainen työpaikka sopii sinulle parhaiten.

Haku pääkaupunkiseudun mentoriohjelmaan on käynnissä ja etsimme mentoreita!

Haluaisitko mentoriksi? Sinua tarvitaan! Mentorin ei tarvitse olla kymmenien vuosien kokemuksella varustettu uraohjus – tärkeintä on, että sinulla on aito halu auttaa nuorta uran alkuun! Hae mentoriksi 31.8. mennessä tästä. Haku aktoriksi pääkaupunkiseudun ohjelmaan on käynnissä 10.9.-23.9.2018 – tule mukaan tästä!

 

Lue lisää tarinoita mentoroinnista:

Aktori Jukka Kopra: ”Kun lähdet koulusta, tavoitteita ei enää aseteta – ne täytyy asettaa itse”

”Mentorointi on muuttanut kaiken” – Lue mentori-aktoripari Pipsan ja Anna-Marin vinkkit onnistuneeseen mentorointisuhteeseen

2018-09-17T13:56:02+00:00 17/08/2018|Yleinen|