Suomen Mentorit ry käynnisti huhtikuussa 2026 jälleen valtakunnallisen, monialaisen mentorointiohjelman, jossa yhteisen matkan aloitti 100 mentorointiparia. Ohjelman suomenkielinen toteutus järjestetään jo kolmatta kertaa osittain Yksityisyrittäjäin Säätiön apurahan tuella. Ohjelmaan valittiin 32 aktoria, jotka saavat tukea yrittäjyyteen ja itsensä työllistämiseen.
Mentorointiohjelman virtuaalinen aloitustilaisuus pidettiin maanantaina 27.4.2026.
Korkeakoulutettujen työttömyys ei näytä pysähtymisen merkkejä
Suomen Mentorit ry on perustettu vuonna 2012 tukemaan korkeakoulutettujen nuorten matkaa opinnoista työelämään ja tälle tarkoitukselle on yhä tarve; Akavan tuorein työttömyyskatsaus maalaa huolestuttavaa kuvaa korkeakoulutettujen ja etenkin vastavalmistuneiden kasvavasta työttömyydestä. Viime vuosien tapaan mentorointiohjelma alkaakin erittäin haastavassa työllisyystilanteessa. Tämä heijastuu myös mentorointiin: työnhakutaidot ja toive työllistyä korostuvat monen aktorin kohdalla.
– Suomen Mentoreissa uskomme, että mentoroinnin voimin jokainen meistä voi saada lisäapua minäkuvaansa, omien vahvuuksien tunnistamiseen ja niistä kertomiseen, kun matkan ajan mentori kulkee rinnalla. Oppi ja näkemykset karttuvat myös mentorin tuolilla, sillä molemmat saavat valtavasti yhteistyöstä. Maailman ja taloustilanteen ollessa sekava mentoroinnista saa paljon tukea tällaisena aikana, totesi Suomen Mentorit ry:n puheenjohtaja Mirva Antila ohjelman aloitustilaisuuden avauspuheessaan.
Mentoroinnista tukea tulevaisuuden suunnan kirkastamiseen ja osaamisen sanoittamiseen
Tämän vuoden aloituskyselyn mukaan yli 45 % aktoreista toivoo ohjelmasta tukea oman tulevaisuuden suunnan kirkastamiseen. Aktorit haluavat myös oppia tunnistamaan ja sanoittamaan osaamistaan sekä päästä suunnittelemaan urapolkuaan työelämän konkarin kanssa.
Erityisen huolestuttavaa on, että mentorointiohjelman alkukyselyn perusteella lähes joka kolmas aktoreista ei luota pärjäämiseensä tulevaisuuden työelämässä. Tässä mentoroinnilla on suuri potentiaali.
– Ymmärsin mentoroinnin myötä, että uuden oppiminen ja merkityksellisyys ovat minulle tärkeitä asioita. Ilman mentorin tukea, olisin ollut enemmän jumissa työttömyydessä. Mentorointi pakotti pohtimaan hankaliakin ja vaikeita asioita, kun tulevaisuuteen liittyy niin paljon epävarmuutta. Mentori haluaa aktorille hyvää ja erityisesti tässä ajassa se on ihana ja lohduttava ajatus, kuvaili mentorointimatkaansa aloitustilaisuudessa viime vuoden aktorimme Siiri Kuittinen.
Eväitä yrittäjyyden alkutaipaleelle ja oman työpaikan luomiseen
Tänäkin vuonna kolmasosa ohjelman aktoreista on kiinnostunut yrittäjyydestä tai itsensä työllistämisestä ja osa on jo yrittäjyystaipaleensa alussa. Yksityisyrittäjäin Säätiön apurahan tuella, voimme jo kolmatta kertaa tukea ja edistää pohdintoja yrittäjyydestä osana mentorointiohjelmaamme.
–Yrittäjyys on tänä päivänä kasvavassa määrin yhä useammalle nuorelle varteenotettava työllistymisvaihtoehto. Yrittäjyydestä kiinnostuneet aktorit hakevat mentoroinnista tukea yrittäjyyshaaveisiinsa ja omien ideoiden kirkastamiseen liiketoiminnaksi. He myös kaipaavat rinnalle kulkijaa, jonka kanssa ideoida ja pallotella yrittäjyyteen liittyviä kysymyksiä. Kannustamme myös pohtimaan, voisiko työpaikan luoda itse, kertoo toiminnanjohtajamme Mari Pollari.
Merkityksellistä ja muutoksia mahdollistavaa mentorointimatkaa kaikille uusille pareille koko yhdistyksemme puolesta!
Mentorointiohjelmaan liittyvissä käytännön kysymyksissä auttaa koordinaattorimme Iida Hänninen:
iida.hanninen (at) suomenmentorit.fi.
Muut yhteydenotot:
Mari Pollari
Toiminnanjohtaja
Suomen Mentorit ry
mari.pollari (at) suomenmentorit.fi