hy7a6839

Teonpaikka 2016 järjestettiin 25.10 Helsingin kaupunginjuhlahuoneistolla. Paikalle oli kutsuttu Suomen Mentorien nykyisiä mentoreita, yhteistyökumppaneita, aktoreita, traineita ja muita kutsuvieraita. 200-päinen yleisö osoitti jälleen sen, että halua auttaa ja tukea nuoria löytyy.  Ilta päättyi upeasti täysinäiseen kulhoon mentoriksi lupautuvien nimikylttejä, joiden joukossa myös illan puhujat Jussi Pajunen ja Rajeev Suri.

Tilaisuuden avasi Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen. Hän esitteli puheenvuorossaan Helsingin kaupungin kehityssuunnitelmaa, jonka tavoitteena on saattaa nuoret ja työnantajat yhteen. Pajunen totesi Suomen Mentoreiden työn olevan tärkeää esimerkiksi siksi, että se on yksi tapa tuoda ihmiset yhteen rakentamaan parempaa tulevaisuutta.

Illan vetonaula ja pääpuhuja Rajeev Suri, kertoi omasta urapolustaan. Oli ilahduttavaa kuulla kuinka Suri painotti jatkuvaa oppimista, itsensä haastamista ja kokemusten arvostamista. Aina paras palkka ei ole raha, vaan kokemus jonka työstä saa. Suri kertoi monta kertaa olleensa tilanteessa, jossa riskit ovat valtavat. Niissä epäonnistuminen tarkoittaa miljoonien tappioita ja työpaikan menettämistä, mutta onnistuminen taas suurta harppausta eteenpäin. Riskit hän on uskaltanut ottaa nimenomaan siksi, että vain itsensä haastamalla voi oppia uutta. Jotain, joka voi olla avain seuraavaan suureen mahdollisuuteen.

Surin viisi oppia osuivat ja upposivat varmasti jokaiseen kuulijaan:

1.Take the plunge and start doing – Anna mennä, ala tehdä

2. Keep moving and keep learning – Pysy liikkeessä ja opi

3. Reward requires risk – Riskit palkitsevat

4. Never limit yourself – Älä rajoita itseäsi

5. Be good. Be you. – Ole hyvä. Ole oma itsesi.

Puheenvuoron lopuksi toiminnanjohtajamme Laura Ihamuotila, esitti Surille kysymyksen: ”Lähtisitkö mentoriksi?”
Vastaus kuului: ”I would love that!”

Teonpaikan yksi tehtävä on myös tuoda näkyviin toimintamme keskipisteessä olevia ihmisiä eli mentoreita, aktoreita ja traineeta. SRV:n  Ilpo Kokkila ja hänen aktorinsa Miika Haapala, kertoivat yhteisestä matkastaan mentoriohjelmassa. Ilpo kuvaili Miikan olleen ensimmäisellä tapaamiskerralla niin uupunut ja itseluottamuksensa menettänyt, että hädin tuskin kehtasi silmiin katsoa. Nyt lavalla nähtiin iloinen ja määrätietoinen nuori mies, joka omalla aktiivisuudellaan lopulta myös varmisti itselleen työpaikan. Miika työllisti itsensä Jokereille, ottamalla puhelimen käteen, soittamalla suoraan työnantajalle ja esittelemällä itsensä. Suoraan kysymykseen ”Ei teillä mulle töitä ois?” vastattiin myöntävästi. Illan päättivät omilla puheenvuoroillaan aktorimme Jenna Viertola ja Patrik Akrenius sekä traineet  Hilla Karamäki ja Katri Kenola.  Jenna ja Patrik saivat mentoroinnista apua oman urakehityksen selventämiseen. Jennalla erilaista työkokemusta oli kertynyt jo paljon, hän oli jatkuvasti tekemässä jotain, mutta ei niin sanottua oman alan työtä. Omaa polkua oli vaikea hahmottaa ja ”oikean” työn haku oli vaikeaa. Patrik oli kokeillut erilaisia uravaihtoehtoja, mutta oikean polun löytäminen oli vaikeaa, koska liian moni vaihtoehto tuntui kiinnostavalta. Mentorointi auttoi valitsemaan näistä parhaimman.

Hilla ja Katri aloittivat keväällä, Tehdään töitä  trainee -kampanjassa Keskon digitraineina. Molemmat kehuivat kokemusta, ja kaikkea sitä vastuuta ja luottamusta jota heille on annettu. Katri puhui myös mentoroinnin tärkeydestä osana trainee-aikaa. Mentori työpaikalla on auttanut selvittämään monia uuden työn aiheuttamia haasteita ja kysymyksiä. Hän painotti, että siinä vasta tajuaa mikä ero on 25 viikon kokemuksella ja 25 vuoden kokemuksella.

Kaikki nämä nuoret ovat esimerkkejä siitä, miten jonkun toisen usko ja kannustus, voi saada oman itseluottamuksen kukoistamaan. Se on mentorointia parhaimmillaan. Suomen Mentorien puheenjohtaja Raija Kemiläinen haastoikin kuulijoita mukaan toteamalla ”Jokainen tarvitsee jonkun, joka uskoo häneen.” Jokaisen menestyneen ihmiseen on takana on ollut joku, joka on sen ensimmäisen sysäyksen antanut. Meidän tehtävämme on nyt tehdä samoin, laittaa uskomme nuoriin ja auttaa heidät urallaan alkuun.

Kiitos kaikille iltaan osallistuneille! Kuvia Teonpaikasta voi käydä ihastelemassa Facebookissa.