mentorit-6-of-70

Suomen suurimmat yksipäiväiset rekrymessut, Contact Forum, järjestettiin Helsingin Messukeskuksessa 7.12.2016 klo 10-18. Suomen Mentorit oli paikalla kertomassa, tulevasta Annetaan 100 vuotta töitä trainee-ohjelmasta ja tarjoamassa minimentorointia halukkaille. Ajatuksena minimentoroinnissa oli, että nuoret pääsevät juttelemaan työelämän konkarin kanssa esimerkiksi työnhaun solmuista, sparrailemaan ennen unelmaduunin ständille menoa tai luetuttamaan CV:nsä tai hakemuksensa ulkopuolisella. Suuri kiitos kaikille mukana olleille mentoreille, jotka jututtivat päivän aikana yhteensä noin 100 nuorta. Monelle lyhytkin ajatustenvaihto näytti tuovan helpotusta työnhaun kanssa tuskailuun.

Toiminnanjohtajamme Laura Ihamuotila osallistui myös työnhakua ja työnhakumenetelmiä käsittelevään paneelikeskusteluun, yhdessä  rekrytoinnin ammattilaisten kanssa. Suuri kiitos myös Contact Forumille, että saimme olla mukana!

Messutunnelmista voi käydä lukemassa myös projektikoordinaattorimme Heidin blogipostauksesta Contact Forumin sivuilla ja lisää kuvia löytyy Suomen Mentorien Facebook-sivuilta.