Osallistuin muutama viikko sitten Työnpaikka-tilaisuuteen, jossa käsiteltiin nuorten työllistymishaasteita. Tila oli täynnä hyviä ratkaisuja: työllistymisseteli, lainsäädäntömuutokset, tavoitteita nuorten palkkaamisesta. Myös työministeri Marttinen oli tilaisuudessa kertomassa ja pohtimassa ratkaisuja nuorten työllistymiseen. Olimme selkeästi kokoontuneet oikean ongelman äärelle.
Tapahtumasta mieleeni jäi erityisesti Suomen Mentorit ry:n perustajajäsenen Raija Kemiläisen dia, jossa oli kaksi tietä, toinen kirkas, toinen usvan peitossa. Metafora kuvaa hyvin sitä, kuinka tämänhetkinen markkinatilanne tekee nuorten näkymästä usvaisen. Jäin kuitenkin pohtimaan, kuinka joillekin tie on aina usvainen — suhdanteista riippumatta.
Kun esimerkki työelämästä ei tule kotoa
Kasvoin yhdeksänhenkisessä perheessä, joka tuli Suomeen pakolaisina ja eli köyhyysrajan alapuolella. Moni oppii työelämän realiteetit jo kotona: näkee vanhempansa lähtevän aamulla töihin, kasvaa kodissa, jossa koulutus periytyy. Meillä sitä ei ollut. Kukaan ei voinut näyttää mallia, jota ei ollut itse nähnyt. Esimerkkien puutteen lisäksi sain opiskeluaikoinani oman osuuteni työelämän eriarvoisuudesta: tavallisessa haussa nimeni saattoi pudottaa hakemukseni pinosta ennen kuin sitä luettiin.
Tavoitteena työllistyä omalle alalle
Syksyllä 2020 lähdin Suomen Mentoreiden ohjelmaan aktorina, yksi tavoite mielessä: saada oman alan työpaikka, minun tapauksessani rekrytoinnin parista. Luulin, että siinä on mentoroinnin perimmäinen tarkoitus, eikä sen enempää. Sain mentoriltani tukea silloin kun sitä tarvitsin, ja saavutimme tavoitteen. Mentorointivuoden jälkeen suhteemme hiipui, sillä se oli tehnyt tehtävänsä. Saman tien alkoi kuitenkin jotain muuta, jonka merkityksen ymmärsin vasta paljon myöhemmin.
Nimeämätön mentori
Olin todella nuorena hyppäämässä isoihin saappaisiin, enkä todellakaan kokenut olevani valmis. Minut rekrytoinut kollega ei kuitenkaan jättänyt minua yksin. Hän kävi kanssani läpi onnistumiset ja epäonnistumiset, muistutti, että on täysin ok olla joissain asioissa pihalla, ja että virheitä ei tarvitse välttää, kunhan niistä muistaa myös oppia. Kaiken työelämäviisauden lisäksi hänen kanssaan oli rentoa, hauskaa ja ennen kaikkea turvallista. Vasta tätä tekstiä kirjoittaessani tajusin, että vaikka en aikaisemmin häntä kutsunutkaan mentoriksi, sitä hän kuitenkin oli ja on ollut. Turvallinen aikuinen, joka on auttanut minua löytämään oman paikkani.
Rakenteiden rinnalla tarvitaan myös ihmistä
Rakenteet ratkaisevat paljon. Mutta työllistymisseteli ei usko nuoreen, eivätkä lakimuutokset näytä mallia työelämästä, jota nuori ei ole kotona nähnyt. Sen tekee ihminen. On helppo olettaa, että kaikki aloittavat samalta viivalta, mutta näin ei kuitenkaan todellisuudessa ole. Kaikilla ei ole mahdollisuuksia, roolimalleja tai uskoa itseensä — siksi mentorointia tarvitaan tässä markkinatilanteessa enemmän kuin koskaan. Parhaimmillaan mentori on se aikuisen malli, joka joltakulta puuttui nuoruudesta. Sitä se ainakin oli minulle.
***
Vieraskynä -kirjoituksen on laatinut Amin Hassan. Hän työskentelee henkilöstön kehittämisen asiantuntijana Goforella. Hassan on palkittu Vuoden 2023 Työelämävaikuttajana. Hän on myös Suomen Mentorit ry:n entinen aktori.
——————
Vieraskynä on vuonna 2025 lanseerattu artikkelisarja Suomen Mentorit ry:ltä. Artikkelisarjassa nostamme esiin sidosryhmiemme edustajia ja heidän ajatuksiaan työelämästä, ammatillisesta kasvusta ja mentoroinnista. Kirjoitukset nojaavat yhdistyksemme toiminnan painopisteisiin: kansainvälisyyteen, yrittäjyyteen ja nuorten aikuisten oman paikan löytämiseen työelämässä.