Suomen Mentorit ry on käynnistänyt uuden valtakunnallisen Future in Finland -hankkeen, jonka tavoitteena on vahvistaa kansainvälisten korkeakouluopiskelijoiden työllistymismahdollisuuksia ja pysymistä Suomessa. Hanke vastaa ajankohtaiseen huoleen osaajapulasta ja rekrytointivaikeuksista, jotka hidastavat yritysten kasvua ja kehittymistä eri toimialoilla.
Yhteistyössä Sitran, Maahanmuuttoviraston (Migri), YTK:n, Teknologiateollisuuden ja Boardman Advisorsin kanssa toteutettava hanke tarjoaa opiskelijoille mahdollisuuden osallistua henkilökohtaiseen mentorointiin, rakentaa ammatillisia verkostoja ja luoda kiinteämpiä yhteyksiä suomalaisiin työelämän toimijoihin. Yhteensä 30 mentorointiparia käyvät syksyn ajan kahdenkeskeisiä keskusteluja työelämän eri teemoista sekä kokoontuvat tilaisuuksiin, joissa jaetaan ajankohtaista tietoa ja kokemuksia mentoroinnin ääreltä.
-Kansainväliset opiskelijat ovat merkittävä osaajaresurssi, jonka potentiaali on vielä osittain hyödyntämättä. Heidän osaamisensa ja kansainväliset verkostonsa rikastuttavat suomalaisia työmarkkinoita ja tukevat maamme innovaatioita sekä kilpailukykyä, sanoo hankejohtaja Kaija Pohjala Suomen Mentoreista.
Hankkeen aikana kerätään myös konkreettista tietoa siitä, miten Suomeen asettumista voidaan tukea ja vauhdittaa mentoroinnin keinoin. Tavoitteena on luoda vaikuttavia ja skaalautuvia toimintamalleja, jotka tukevat kansainvälisten osaajien integroitumista suomalaiseen yhteiskuntaan.
-Nyt käynnistyneessä hankkeessa haemme parhaita käytäntöjä sekä mentoroinnin tuloksellisuuteen että työllistymiseen, joilla helpotetaan kansainvälisten osaajien pysymistä Suomessa. Tämän pohjalta pyrimme laajentamaan ohjelmaa ensi vuonna koskemaan valtakunnallisesti kaikkia yliopisto- ja ammattikorkeakoulualueita.
Aktorihakua on rajoitettu koskemaan teknisen alan korkeakouluopiskelijoita hankkeen pilottiluonteen vuoksi. Teknologiateollisuus hakee hankkeessa alan parhaita käytäntöjä ja keinoja, joilla tekniset osaajat työllistetään Suomeen.
-Teknologiateollisuuden yritykset tarvitsevat parhaat osaajat niin Suomesta kuin maailmalta. Toivottavasti mentorointiohjelma auttaa osaltaan yrityksiä löytämään kansainvälisiä kykyjä ja tarjoaa opiskelijoille mahdollisuuksia rakentaa uraansa Suomessa, jotta yhä useampi heistä myös jäisi Suomeen tavoittelemaan unelmiaan, sanoo maahanmuuton ja osaamisen johtava asiantuntija Eero Hiidenvuori Teknologiateollisuudesta.
Viime aikoina julkisuudessa käyty keskustelu kansainvälisten opiskelijoiden pitovoimasta osoittaa, että aihe on paitsi ajankohtainen myös yhteiskunnallisesti merkittävä. Suomen Mentorien hanke tarjoaa konkreettisen vastauksen tähän haasteeseen – tavoitteena on tehdä Suomesta entistä houkuttelevampi ja saavutettavampi paikka kansainvälisille osaajille.
Lisätietoja:
Kaija Pohjala, hankejohtaja, hallituksen jäsen, Suomen Mentorit ry., puh. 0400 502 183, kaija.pohjala(at)kaiku.fi
Mari Pollari, toiminnanjohtaja, Suomen Mentorit ry., puh. 044 971 1799, mari.pollari (at)suomenmentorit.fi
Suomen Mentorit ry on runsaan 10 vuoden kokemuksella yksi mentoroinnin kärkiorganisaatioista Suomessa. Johdamme ja hallinnoimme Suomen suurimpia yleishyödyllisiä mentorointiohjelmia valtakunnallisesti. Tuemme omassa toiminnassamme korkeakoulutettuja nuoria kohti työelämää ja olemme tarjonneet mentorin jo yli 3600 uransa alussa olevalle osaajalle. Mentorointia tarjotaan nyt viidettä vuotta myös kansainvälisesti englanniksi. Aktiivisesta mentoriverkostostamme löytyy yli 1000 kokenutta mentoria, jotka työskentelevät suomalaisen työelämän eri sektoreilla johto-, esihenkilö- ja asiantuntijatehtävissä. Mentoroinnilla voidaan tukea paitsi yksilön osaamisen ja ajattelun kehittämistä myös laajempaa kulttuuriin, asenneilmapiirin ja arvomaailman muutosta. www.suomenmentorit.fi