Aktorimme Anna Lehtonen valmistui viime vuonna teatteri-ilmaisun ohjaajaksi Metropolia Ammattikorkeakoulusta. Anna aloitti mentoroinnissa mukana vuoden alussa, ja he ovat tavanneet mentorinsa kanssa tähän mennessä noin kolmen viikon välein kesää lukuunottamatta.
Anna, olisi mukava kuulla, mitä olet mahdollisesti saanut tai oppinut mentoroinnista? -Olen saanut mentoroinnista jo ensimmäisen puolen vuoden aikana todella paljon! Apua unelmien kartoittamiseen, työllistymissuunnitelman pohtimiseen, kommentteja cv:n kehittämiseksi. Olen saanut kannustusta, rakentavaa kritiikkiä, henkistä tukea, avoimuutta, luottamusta ja ennen kaikkea läsnäolevaa kuuntelemista!
Mikä on ollut kaikkein parasta mentoroinnissa? -Ehdottomasti parasta on ollut, että olen saanut kriittisen ystävän! Avoimet, rehelliset ja luottamukselliset keskustelumme ovat olleet kaikkein antoisinta. Tärkeää on myös ollut, että voin soittaa mentorilleni ja kysyä mielipidettä tai neuvoa tilanteissa, joissa en ole ihan varma kuinka toimisin. Parasta on myös ollut oman ajattelun ja perspektiivin laajeneminen prosessin myötä.
Onko mentorilta tullut jotakin oppeja liittyen työtapoihin tai työelämään? -No esimerkiksi millaisia ominaisuuksia työelämässä arvostetaan, millaista osaamista kannattaa kehittää, millaisiin haasteisiin saatan törmätä jne.
Missä asioissa koet mentorin tuen erityisen tärkeänä? -Ei voi osata ottaa asioita huomioon ellei ole tietoinen niistä. Tämä pätee kahteen suuntaan: On usein vaikea tai jopa mahdotonta tulla tietoiseksi tietyistä asioita itsestään ellei saa siihen apua, ellei joku heijasta niitä takaisin päin. Ethän voi tietää, miltä kasvosi näyttävät ellet näe ensin omakuvaasi peilistä. Sama pätee tähän. Toinen seikka on, että ei vastavalmistunut voi mitenkään olla tietoinen, ainakaan kovin laajasti, työelämässä valloillaan olevista käytänteistä tai pelisäännöistä, ja osata ottaa niitä huomioon, ellei joku ole ensin kertonut niiden olemassaolosta. Tässäkin suhteessa mentorin apu on ratkaisevan tärkeää!
Minkälaisia asioita olette tehneet tai minkä tyyppisistä aiheista olette keskustelleet tapaamisissa mentorisi kanssa? -Olemme tehneet osaamisen kartoitusta. Siihen käytettiin paljon aikaa: keskusteltiin, piirsin avuksi itselleni mindmapejä, laitoin ajatuksiani kirjalliseen muotoon, jonka pohjalta käytiin lisää keskustelua, sain palautetta ja hioin eteenpäin. Lisäksi jumppasimme cv:n rungon ja hakemusten rakenteen kuntoon. Eli kävimme parin ensimmäisen haun kohdalla tätä läpi. Tein version, sain kommentteja, muokkasin, sain kommentteja kunnes rakenne muotoutui ja sen jälkeen olen jatkanut itsenäisesti. Cv:tä olen muokannut ja uudistanut rekrytoijilta saamani palautteen pohjalta ja lähettänyt mentorilleni kommentoitavaksi.
-Olemme myös tehneet strategiaa työnhakuun liittyen; kartoittaneet työnkuvia ja yrityksiä, jotka minua kiinnostaisivat. Lisäksi olemme miettineet, miten yrityksiä voisi lähestyä. Olemme reflektoineet haastattelutilanteita ja keskustelleet sen pohjalta millaista palautetta olen saanut: onko palaute vahvistanut omia ajatuksia ja sitä suuntaa, jota kohti haluan mennä. Olen myös pitänyt oivalluspäiväkirjaa tapaamistemme välissä. Olen kirjannut siihen tärkeimpiä ajatuksiani ja oivalluksiani. Kuukausi voi tällaisessa prosessissa olla yllättävän pitkä aika, jonka aikana ajatukset ehtivät muuttua useampaankin otteeseen, joten olemme kokeneet oivalluspäiväkirjan hyväksi tavaksi pitää mentori kärryillä vilkkaasta ajatusteni juoksusta. Olen lähettänyt oivalluspäiväkirjan hänelle luettavaksi aina muutamaa päivää ennen seuraavaa tapaamistamme. Olemme sitten aloittaneet tapaamisen siitä; onko tekstistä ollut asioita, joita jompi kumpi haluaisi vielä nostaa erikseen keskusteluun.
Onko sinulla jäänyt aivan erityisesti jokin asia mieleen mentoroinnista tähän asti? -Hmm, ehkä yritän kiteyttää tärkeimmän oivalluksen seuraavaan dialogiin:
Mentori: Mitä sä haluaisit tehdä?
Minä: No mä tiedän, että EN halua tehdä A:ta, enkä B:tä enkä C:tä, joten ei mulle jää vaihtoehdoks kuin D.
Mentori: Haluatko sä siis eniten tehdä D:tä?
Minä: Enpä oikeastaan, mutta eihän mulla tässä ole muuta vaihtoehtoa. Enhän mä tällä koulutuksella voi tehdä kuin jotain noista.
Mentori: Unohdetaan hetkeks koulutus. Mitä sä haluaisit eniten tehdä?
Minä: En tiedä. (miettii) En kyllä tiedä.
Mentori: Mieti ensin rauhassa. Sen jälkeen mietitään vasta konkreettisia steppejä kuinka siihen päästään ja tarvitaanko esimerkiksi lisäkoulutusta. Ei ole kiire.
-Kului neljä kuukautta ennen kuin vastaus tuohon kysymykseen alkoi hahmottua. Kului myös se neljä kuukautta ennen kuin kaivoin cv:n ensimmäistä kertaa esiin tai hain yhtäkään työpaikkaa. Ehkä kaikkein tärkein mentoroinnin anti kiteytyy tuohon: on turha räiskiä ympäriinsä vaan rauhassa ensin miettiä, mikä on se suunta johon haluan mennä, vasta sen jälkeen miettiä konkreettisia asioita; miten sitä kohti voisi päästä. Ja pohdinta vie sen aikaa kun vie. Neljä kuukautta saattaa nyt tuntua pitkältä ajalta, mutta laajemmassa kuvassa se on naurettavan lyhyt aika!
Annika Räsänen
Projektipäällikkö Suomen Mentorit ry