Mentorointi

Mentorointi on vuorovaikutteinen prosessi, joka tähtää ensisijaisesti mentoroitavan henkilön (aktorin) ammatilliseen kehittymiseen. Perinteisesti mentorointi on kokeneemman asiantuntijan hiljaisen tiedon ja taitojen siirtämistä nuoremmalle. Mentorointi rakentuu aina aktorin tarpeiden ympärille ja se edellyttää aktorilta halua kehittyä ja oppia. Mentoroinnin alussa aktori asettaa itselleen tavoitteen, jonka hän haluaisi mentorointivuoden aikana saavuttaa. Tämä voi olla esimerkiksi ensimmäisen oman alan työpaikan löytäminen, urasuunnan kirkastaminen tai oman osaamisen sanoittamisen kehittäminen.

Mentorointi ei kuitenkaan ole vain yksisuuntaista tiedonsiirtoa, vaan kaksisuuntaista kokemusten vaihtoa, jossa myös mentorina toimiva kokeneempi osapuoli kehittää osaamistaan mentoroinnin avulla. Mentori tarjoaa osaamistaan, kokemuksiaan ja hiljaista tietoaan aktorin käyttöön. Aktori oivaltaa ja oppii oman ajattelun avulla löytämään vahvuuksiaan ja voimavarojaan sekä uusia näkökulmia. 

Tärkeää mentoroinnissa

Tärkeää mentoroinnissa on avoin, arvostava ja luottamuksellinen suhde. Parhaimmillaan mentorointi auttaa toteuttamaan unelmia ja tarttumaan mahdollisuuksiin! Huomioikaa, että luottamuksen saavuttamiseksi molempia osapuolia sitoo vaitiolovelvollisuus. Luottamuksen muodostuminen edellyttää myös sitä, että suhteen toinen osapuoli opitaan tuntemaan – käyttäkää siis aikaa tutustumiseen!  

Etämentorointi

Etämentorointiohjelmamme vastaa muuttuneen maailmantilanteeseen tarjoamalla mentorointia valtakunnallisesti.
Ohjelmassa mentori ja aktori voivat olla eri paikkakunnilta ja koulutustilaisuudet sekä mentorointitapaamiset järjestään verkon välityksellä. Etämentorointiohjelman osallistujat saavat vapaasti osallistua myös muiden ohjelmien lähikoulutustilaisuuksiin.

Tiedotamme seuraavan ohjelman hakuajoista ja painopisteistä loppuvuodesta 2023.